Markku Vinnari
Ihmisen paras saavutus on palata alkuun. Jokainen tekee sen omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Ihan itse. Olet kohtaamisessa, jonka tarkoitus on nostattaa ylös korkeimpia tarkoituksiasi. Jaan tällä kohtaamisella sitä, mitä itse olen saanut. Sinä olet itsellesi arvokas monella eri tavalla. 1. Sinussa on alkukipinä. 2. Vain sinä voit käyttää tahtoasi. 3. Tunnekehosi ja tunnemielesi ovat sinun vastuullasi. 4. Olet Rakkaus, mutta tunnekenttäsi vuoksi sinulle on vielä tarjota vain tunnerakkautta.
Valokeskustelu
Luominen on kuin Valotyökalu, jonka näkymättömät palapelin osaset tulevat näkyväksi niiden saapuessa ihmisen läpi. Meillä on lukematon määrä tapoja muuntaa kauttamme kulkevaa energiaa. Olemme siirtymässä "teen työtä, jota Rakastan" malliin "Rakastan kaikkea, mitä teen".
Henkinen genre tässä muodossa on tulossa tiensä päähän. Syntyy sisältä "itse" itseään ohjaavien intuitiivisten henkilöiden joukko. He tulevat näyttämään omalla toiminnallaan mallia tulevasta ihmistyypistä.
Itsensä Rakastaminen
Itsensä Rakastaminen/Facebook. Tähän ryhmään tulen keskittymään tulevaisuudessa enemmän. Facebook on ainakin tällä hetkellä helpoin tapa pyörittää tätä ryhmää. Jokainen on itsenäinen ja vapaa, mutta ryhmässä Valona Valossa. Lukijat ja satunnaiset selaajat kaikki ovat tervetulleita liittymään ryhmään. Suora linkki sivuille löytyy kuvani päältä. "itsensä Rakastaminen".
markku.vinnari@gmail.com
Käytä lukiessa omaa erottelukykyäsi. Rakkaus energiana on sivun ainut todellinen viesti. Tekstejäni ei saa kopioida tai käyttää opetusmateriaalina. Olet itsesi paras opettaja ja luot itsesi kautta oman elämäsi.
Tmi Markku Vinnari (Y-2885724-1) Alv0%
